Ossetian, Georgian tai Kaukasian, tai ihan miten vaan, sota, on nostanut mielenkiintoisella tavalla esiin vanhoja asenteita. Äärivasemmalla on vanhasta muistista kumarreltu itänaapuria, vaikkei siellä Neuvostoliittoa, kiitos siitä, olekaan. Oikeiston oikeammalla laidalla on kaivettu naftaliinistä sotakypärä, sekä vanha, mutta aina joitain innostava helistin, ryssäviha. Sotaoikeiston mielestä suunta on selvä: Venäjä on perivihollinen, ryssä, Suomen on välittömästi, mielellään eilen, liityttävä NATO:n.
Äärivasemmistossa tilanteessa perinmäisenä uskomuksena piilee se, että kyseessä on Yhdysvaltalaisten imperialistien liittolaisineen juonima salajuoni ja tässäkään tilanteessa itänaapuria ei saa missään nimessa moittia. Päinvastoin, Suomen ulkopoliittinen johto ei kumarra riittävän syvään Venäjää. Varsovan liittoon liittymistä esitettäisiin, mikäli sellainen rauhanjärjestö olisi.
Suomen naapurissa on ollut suurvalta vuosisatoja, oli sen nimi sitten Neuvostoliitto tai Venäjä. Vuosisatainen perinne on tässä kyseisessä maassa ollut isovenäläisellä ajattelulla. Ajattelu pitää muun muassa sen sisällään, että venälainen valtio haluaa "turvata lähialueensa", tarvittaessa asein. Tätä ei tietenkään tarvitse, eikä saakaan hyväksyä.
Isovenäläisyys ei poistu itänaapurista, vaikka kuinka paljon mielistelisimme sen suuntaan. Myöskään suomalaisperinteisen ryssävihan lietsominen ja provosointi ei muuta tilannetta paremmaksi.
Onneksi näitten kummankaan, naapurinuoleskelun tai ryssävihan pohjalta ei maamme ulkopolitiikkaa johdeta. Se olisi kohtalokasta Suomelle ja ennenkaikkea suomalaisille. Suomen itäinen naapuri ei ole syypää kaikeen pahaan, mutta ei myöskään mikään viaton läntisen imperialismin uhri.
Tasaisin väliajoin nousee julkisuuteen kunnallispolitiikkojen valitus siitä, että päätöksentekovalta on siirtynyt kunnissa yhä enemmän virkamiehille. Tässä on varmaankin perää. Yksi asiallinen syy pääkaupungissa on se, että valtuutetun työ vaatii tavattomasti aikaa. Asioihin tutustuminen vaatii suurkaupungissa paljon. Toinen tosiseikka on se, että valtuutetut ovat haluttomuudellaan tehdä, varsinkin ikäviä, päätöksiä, antaneet valtaa johtaville virkamiehille.
Yksi esimerkki on Helsingin kaupungin leikkipuistotoiminta. Lähes joka kevät kaydään kiihkeä keskustelu leikkipuistojen kesäruokailusta. Joka kerta kaupunginvaltuusto on päättänyt ruoan jakelun jatkamisesta. Sen sijaan leikkipuistoja on suljettu, virkamiespäätöksellä.
Toisin sanoen valtuutettujen vastuunpakoilu on johtanut siihen, että kaupunki turvaa, sinänsä kivan, kesäruoanjakelun, mutta samalla jättää puistojen perustoiminnot, aamupäivän perheasiakkaat ja iltapäivän koululaiset oman onnensa nojaan. Ikävät päätökset jäävät johtaville virkamiehille.
Kun Helsingin kaupunki valmisteli tämän vuoden budjettia oli hyvin tiedossa uuden lastensuojelulain tuomat kustannuspaineet. Tässä vaiheessa olisi pitänyt pystyä päätöksentekoon: Joko leikkipuistotoiminnan rönsyistä, esimerkiksi ruoan jakelusta, olisi luovuttu tai hallinnonalalle olisi ohjattu lisävaroja. Näin ei tehty, työnnettiin pää pensaaseen, valta siirtyi virkamiehille. Taas puistoja ollaan sulkemassa virkamiespäätöksellä. Lapset ovat joutuneet vastuuttoman kunnallispolitikoinnin pelinappuloiksi.
Kunnallisvaalit ovat tulossa lokakuun loppupuolella. On täysin varma, että leikkipuistotoiminnalla ja siellä tapahtuvalla kesäisellä ruoan jakelulla on taas rutkasti ystäviä. Mahdollisen äänestäjän olisi hyvä saada tietää, onko ehdokkaista päätöksentekijöiksi. On saatava tietää onko tärkeämpää se, pidetäänkö puisto auki, vai haluaako valtuutettu paistatella julkisuudessa puolustamalla ruoan jakelua tai tragikoomisimmillaan äitien oikeutta pukeutua puistossa bikiineihin.
Suomi hyökkää tänään. Nimittäin jalkapallossa. Huuhkajat kohtaavat Tampereen Ratinan stadionilla Israelin jalkapallomaaottelussa.
Huuhkajat saavat tänään lähes parhaan miehistönsä jalkeille. Toki puuttuvat Teemu Tainio ja Petri Pasanen ovat tärkeitä pelaajia. Jalkapallon henki on kuitenkin se, että harvemmin mikään maajoukkue saa kaikkia haluamiaan pelaajia avaukseen. Voittoa sopii odotaa. Israel ei nyt ihan mikään mätä kukko ole, mutta sen tason joukkue, joka täytyy kotona voittaa. Vaikka Luvatulta Maalta on nähty hyviäkin otteita. Mikäli voittoa ei tänään tule, paineet valmentaja Stuart Baxterin ympärillä uhkaavat kasvaa liian suureksi. Maaleja on synnyttävä, erityisesti Mikael Forsselilta. Karsintaottelu kivikovaa Saksaa vastaan on aivan liian lähellä, että enään suuria remotteja pelissä ehdittäisiin tehdä.
Jaatinen Julistaa: Pää kypärään, se on turvassa siellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti