TIK- TAK VAI TAK- TIK

Intro ja I näytös

Taktikointi. Sen väitetään olevan päivän sana presidentinvaaleissa. Äänestäjät kuulemma taktikoivat Paavo Väyrysen ja Timo Soinin pois vaalien toiselta kierrokselta.
Kertomusten mukaan erityisesti sosiaalidemokraattien ja Vasemmistolitton mahdolliset äänestäjät antoivat tukensa suoraan Vihreän Puolueen Pekka Haavistolle. Niin sanotut vaaliasiantuntijat väittävät, että ainoastaan nykyisenkaltaisessa, puhtaassa, vuodesta 1994 noudatetussa suorassa vaalitavassa on ilmennyt äänestäjien taktikointia.
Vuodesta 1925 vuoteen 1978 presidentin vaalin suoritti 300 kansalaisten valitsemaa valitsijamiestä. Vuonna 1982 valitsijamiehiä oli 301.
Vuonna 1988 oli käytössä aika mielenkiintoinen sekamalli, jossa kansalainen äänesti kahdella vaalilipulla: ruskealla presidenttiä ja valkealla valitsijamiestä. Mikäli joku ehdokkasta olisi saanut ruskeilla lipulla suoritetussa vaalissa yli 50% annetuista äänistä olisi hänet valittu suoraan tasavallan presidentiksi.
Näin ei kuitenkaan käynyt. SDP:n  Mauno Koivisto sai 48.9% suorista äänistä. Mentiin valitsijamiesten suorittamaan vaaliin, joka ratkesi ensimmäisessä valitsijamiesäänestyksssä Koiviston hyväksi. Koiviston taakse olivat jo alun alkaen ryhmittyneet SDP, vaaleja varten perustettu Pro Koivisto ja SMP (nyk. Persut) Lisäksi Ahvenanmaan ainut valitsijamies oli Mauno Koiviston takana.
Näiden lisäksi valitsijamiesten suorittamassa ensimmäisessä vaalissa valtaosa Harri Holkerin tunnuksilla liikkuneista Kokoomuksen valitsijamiehistä äänesti  Holkerin pyynnöstä, Koivistoa joka saikin 189 valitsijamiehen tulen 301:stä.
Ihan kuriositeettina mainittakooan se, että Paavo Vayrynen sai suorista äänistä toiseksi eniten 21.70. Joten voidaan todeta, että Väyrysen kannatus on, tosin pikku hiljaa, menossa alaspäin. Nyt Paavo V. sai 17.53%.
Tämä vuoden 1988 sekamalli jäi yhteen kertaan. Olisihan sitä voitu kokeilla useimminkin. Kuitenkin siinäkin näkyi äänestäjien pyrkimys "taktikoida". Koiviston kannatus oli vaalin suorassa osassa vain vähän alle tuon maagisen 50% rajan. Holkerin valitsijamiehet ns. ymmärsivät yskän ja äänestivät Koivistoa valitsijamieskokouksessa.

II Näytös


Tähän asti, kuitenkin valitsijamiesvaalina käytävän vaalitavan taktikointi on laskettu kuuluvan nimen omaan näiden valitsijamieskokousten kätytäntöön. Tämä kai on tämän vaalin ideakin. Idea on se, että puolueet neuvottelevat maalle parhaan tasavallan presidentin.
Tunnetuin taktikointitapaus lienee 1956 presidentidinvaalessa, jossa kommunistiset valitsijamiehet jakoivat toisessa valitsijamiesvaalissa äänensä Maalaisliiton Urho Kekkosen (14) ja SDP:n Karl August Fagerholmin (42) kesken.
Porvarilliset valitsijamiehet äänestivät Mustana Hevosena mukaan vedettyä Juho Kusti Paasikiveä. Maalaisliittolaiset ja Sosiaalidemokraatit omaa kandidaattiaan.
Tulos oli se, että J.K Paasikivi putosi pelistä 84 äänellään. Kolmannelle ja ratkaisevalle kierrokselle nousivat Urho Kekkonen, 102 ääntä ja K.A Fagerholm, 114 ääntä.
Kolmas kierros se vasta peliä olikin: enemmistö Kokoomuksen valitsijoitsta siirtyi Fagerholmin taakse. Edelleen Maalaisliitton ja Sosiaalidemokraattien valitsijamiehet, ainakin ilmoittivat, äänestävänsä omaa ehdokastaan.Pienemmät porvaripuolueet RKP, Kansanpuolue ja Vapaamielisten Liitto jakaantuvat.
Nyt joku voisi kuvitella, että kommunistiset valitsijamiehet sentään asettuvat Fagerholmin taakse, onhan hän sentään jonkin sortin sosialisti. Ei vaan kaikki 56 valitsijamiestä siirtyy Maalaisliiton Urho Kekkosen taakse.
Kekkonen valitaan tasavallan presidentiksi 151-149. Niin sanotun ratkaisevan äänen antajaa on arvailtu vuosikymmenet.
Varmaakin on niin, että Kansanpuolueen valtisijamiehistä ilmoittanutta useampi äänesti Kekkosta. Toisaalta kaikki Maalaisliitolaisetkaan eivät haluneet Kekkosta tasavallan presidentiksi.Loikkareita oli puolin ja toisin.
Kommunistien peli oli aika lailla ratkaisevaa. Suoran kansanvaalin perusteluna onkin käytetty valitsijamiesvaaliin liityvää taktikoinnin ja lehmänkauppojen mahdollisuutta.
Vuoden 1956 vaalit olivat siitä kouluesimerkki. Mutta kuten 1988 sekamallilla vedetyssä vaalissa ovat kansalaiset tietyllä tavalla taktikoineet ns. puhtaissakin valitsijamiesvaalissa.

III Näytös


Ajatellaanpa vuoden 1962 presidentinvaaleja.Todennäköisesti  Urho Kekkonen oli Neuvostoliiton tuella saanut pelästytettyä ehdokkuudesta Sosiaalidemokraattien, Kokoomuksen, Suomen Kansanpuolueen, Ruotsalaisen Kansanpuolueen, Vapaamielisten Liiton ja Suomen Pientalonpoikien Puolueen (myöh. SMP ja PerSu) ehdokkaan oikeuskansleri Olavi Hongan pois leikistä.
Honka, poliittisesta kokemattomuudestaan huolimatta, oli todellinen uhka Kekkosen uudelleenvalinnalle.
Tämän jälkeen vaalit menivät lekkeripeliksi ja vain SDP, siitä lohjennut Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokrattinen Liitto, TPSL ja SKDL, joka oli kommunistien vaaliorganisaatio, asettivat omat ehdokkaansa.
SDP Rafael Paasion, TPSL Emil Skogin ja SKDL Paavo Aition. Muut ryhmittyivät joko Kekkosen taakse tai eivät asettaneet kandidaattia ollenkaan, ts. lähtivät vaaleihin "sammutetuin lyhdyin".
Nyt äänestäjät taktikoivat. Kansa ymmärsi Kekkosen ja Neuvostoliiton viestin vallan hyvin: äänestysaktiivisuus nousi 81,5%:in. Urho Kekkosen vaaliliitto sai äänistä 44.3%. Kekkonen valittiin toiselle kaudelleen ensimmäisessä valitsijamieskokuksessa 199 kannattajan turvin.

IV Näytös


Äänestäjien peli jatkui seuraavissa, 1968 vaaleissa. Näiden piti olla Kekkosen itsensäkin mukaan hänen viimeiset vaalinsa. Nyt Kekkosen taakse oli saatu haalittua viime vaaleissa vastaan hangoitelleet Sosiaalidemokraatikin.
Tämä ei sopinutkaan monelle SDP:n kannattajalle. Puolueen kannatus putosi vuoden 1966 eduskuntavaalien 27, 23 prosentista 15,46 prosenttiin.
Kekkosta vastaan oli kuitenkin uskaltautunut kaksi vastaehdokasta: Kokoomuksen Matti Virkkunen - tunnuksenaan Maa tarvitsee presidentin, ihan suoraa kenkkuilua Kekkoselle ja SMP:n Veikko Vennamo (Soinin Timon idoli) tunnuksenaan Unohdetun kansan puolesta.
Tottakai Kekkosen iso vaaliliitto sai 56,64 % äänistä ja Kekkonen valittiin heti ensimmäisessä valitsijamieskokouksessa 201 äänellä.
Kansalaiset taktikoivat, SDP rankaisemisen lisäksi, jäämällä kotiin: äänestysaktiivisuus putosi vuoden 1962 presidentinvaaleista 11,3 prosenttiyksikköä ollen 70,2%.
Lisäksi molemmat vastaehdokkaat saivat huomattavasti taustaryhmittymäänsä enemmän kannatusta: Virkkunen joka sai peräti 21,19% äänistä. Kokoomuksen ääniosuus vuoden 1966 eduskuntavaaleissa oli 13,79. ja Vennamokin ponnisti melkoisen Jytkyn: 11.35%, kun hänen puolueensa oli minikokoa eduskuntavaaleissa, vain 1.03%.
Varsinkin Virkkusen kannatus hermostutti Kekkosta. Niinpä kansalaisia päätettiin opettaa. Seuraavan kerran kansalaiset pääsivät vaaliuurnille vasta vuonna 1978.

V Näytös


Vuoden 1974 vaalien sijaan Urho Kekkonen valittiin tasavallan presidentiksi poikkeuslailla, viiden kuudesosan enemmistöllä 170 puolesta 28 vastaan ja yksi tyhjä, neljäksi vuodeksi.
Häpeällinen näytös näin jälkeenpäin katsottuna. Tämän piti kuitenkin olla Kekkosen viimeinen kausi. Kukkua.
Vuoden 1978 presidentinvaaleihin saivat Kekkosen houkuteltua mukaan sosiaalidemokraatit. Kokoomuskin oli jo ruoskittu Urho Kekkosen kannattajaksi.
Vaalifarssissa Kekkosen vastaehdokkaiksi saatiin oikeastaan vain "roskaporvareita": SMP:n Veikko Vennamo, Suomen Kristillisen Liiton Raino Westerholm, Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen Ahti M Salonen ja Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen Eino Haikala.
Tähän höpövaaliin kansa "taktikoi" pudottamalla äänestysprosentin 64,3 prosenttiin sekä toisaalta äänestämällä (taas) Veikko Vennamoa 4.68%, kun SMP:n vuoden 1975 eduskuntavaalikannatus oli ollut 3.59%.
Kekkonen ei kuitenkaan pystynyt istumaan täyttä kautta vaan joutui luopumaan tasavallan presidentin hommasta terveydellisistä syistä 1981.

VI Näytös


Vuonna 1982 suoritettujan presidentin valitsijamiesvaalien ehdoton ennakkosuosikki oli SDP:n ehdokas Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto.
Keskustapuolueeksi nimensä muuttanut Maalaisliitto sai ehdokaakseen Johannes Virolaisen. Virolaisen valinta oli kuitenkin riitainen. Puolueen johdon, erityisesti vuonna 1980 Virolaisen syrjäyttännen puoluejohtajan  Paavo Väyrysen, kannattaman Ahti Karjalaisen nimi kummitteli edelleen Mustana Hevosena.
Tämä termi siis tarkoittaa valitsijamiesvaalehin ilman vaaleja osallistuvaa presidenttiehdokasta, samalla tavoin kun J.K. Paasikivi 1956.
Nyt kansa taktikoi seuraavalla tavalla: äänestysaktiivisuus nousi 86.8 prosenttiin. Mauno Koiviston asettanut SDP sai peräti 43.1% (EK vaalit 1979 nykymittapuun mukaan erinomainen 23.89%) annetuista äänistä.
Kansan taktikointi ei antanut mahdollisuutta puoluepeliin: Mauno Koivisto valittiin tasavallan presidentiksi sosiaalidemokraattien, SKDL:n enemmistön ja SMP:n ainoan valitsijamiehen antaman 167 äänen turvin.
SKDL:n Moskovamielinen vähemmistö 11 valitsijaa, äänesti väen vängällä omaa ehdokastaan. Kandidaatti Kalevi Kivisto itse kehoitti äänestämään saman tien Koivistoa.

VII Näytös


Nyt ollaan useammallakin esimerkillä todistettu, että äänestäjien "taktikointi" presidentinvaaleissa ei ole vain nykyajan ja nykyisen suoran vaalitavan ilmiö.
Olisiko kyse eräänlaisesta presidentinvaalehin kuuluvasta kannatuksen ryhmittymisestä? Nyt vaan joukkotiedotusvälineet hehkuttavat asiaa.
Sinälläänhän tässä ilmiössä ei ole mitään pahaa, kansalaiset toimivat kuitenkin tahtonsa mukaan. Pulmiakin on.
Taktikoinnin hypetys antaa joillekin äänestäjille käsityksen, että on peräti outoa äänestää vaalin ensimmäisellä kierroksella, sivuilleen vilkuilematta, sitä ehdokasta jota eniten kannattaa. Se kai tässä kuitenkin tarkoitus olisi.
Mikä ohjaa kansalaisten taktikoinnin suuntaa? Mielipidemittaukset. Mittaukset, ainakin tunnettujen tutkimuslaitosten tekeminä,  sinällään ovat oikein ja puolueettomasti tehty.
Mutta onko tutkimukset tilanneiden tiedoitusvälineitten, varsinkaan keltaisten lehtien, uutisointi tai edes julkaiseminen puolueetonta?
Uskooko joku esimerkiksi Iltalehden sitoutumattomuuteen? Nyt kysytään onko keltaisen lehdistön julkaisemien ja tulkitsemien mittausten mukaan "taktikoidut" presidentinvaalit aitoa kansanvaltaa?

Intermezzo

Liverpool on tänä kautena Manchesteriläsjoukkueitten cup-turma. Pudotettuaan ensin Manchester Cityin liigacupsta, Pool syöksi Manchester Unitedin FA-cupista. Nyt on tilanne se, että jompi kumpi Manchesteriläisjoukkue jää ilman pystiä tänä kautena.

Coda

Jaatinen Julistaa: Vuonna 1984 SDP:n senaikainen puheenjohtaja Kalevi Sorsa piti Lahden puoluekokouksessa ns. Infokratia -puheen, jossa hän syytti joukkotiedoitusvälinteita epäolennaisuuksiin puuttumisesta ja pinnallisuudesta. Joukkotiedoitusvälineet syyttivät Sorsaa kiukuttelijaksi.

PRESIDENTTI VALITAAN VAALEISSA - EI VUOROISSA

Erilaisia mielipidemittauksia ilmestyy näin presidentinvaalin alla harva se päivä. Joukkotiedoitusvälineet ostavat ja julkaisevat näitä levikkään sekä huomioarvoaan parantaakseen. Homman luonteeseen kuuluu myös se, että pienestäkin kannatuslukujen värähdyksestä nostetaan hirmuinen häly.
Oikeasti mittauksista voi vetää kaksi johtopäätelmää: ensiksi Sauli Niinistö on, kannatuksen normaalimmalle tasolle laskusta huolimatta, varmasti vaalin toisella kierroksella. Epävarmojen kasvava osuus kertoo siitä, että ihmiset nyt ensimmäistä kertaa, kun joulusta on päästy, miettivät tosissaan presidentin vaaleja.
Edellä mainittu kertoo siitä, että Niinistön taustajoukot ovat onnistuneet erinoimaisesti. On ikäänkuin yleisesti hyväksytty totuus, että vuoden 2006 presidentinvaalit olivat niin tiukat, että Tarja Halonen valittiin suorastaan "nopalla".
Tällä perusteella on nyt sitten muka Sauli Niinistön "vuoro". Pitää paikkaansa, vaali oli täpärä, eroa ehdokkaitten välillä oli 3,58 prosenttiyksikköä (51.79-48,21).
Mutta vuoden 2000 vaalien toinen kierros Tarja Halosen ja Esko Ahon välillä oli vielä enemmän tipalla: eroa muodostui 3.2 prosenttiyksikköä. (51.6 -48.4).
Tästä huolimatta ei kukaan ole, ainakaan tosissaan esittänyt, että olisi tullut jotenkin Esko Ahon "vuoro" tulla valituksi presidentin tehtävään.
Tämä "Saulin vuoro" onkin onnistunutta manipulaatioita. Onneksi Suomi ei ole mikään  Venäjä, jossa näköjään presidentiksi vuorotellaan.
Tähänastinen vaalikeskustelukin, hömppineen ja muineen on lähinnä auttanut Niinistöä kannatuksen säilyttämisessä. Sauli Niinistön suhteellisen vähäinen ulkopoliittinen kokemus ja osaaminen on jäänyt äänestäjiltä huomaamatta.
Tietenkään Niinistön esikunnassa ei ole ulkopolitiikkaa mitenkään esille nostettukaan. Kanditaatin puheet ovat kaikilta osin olleet perin arvoituksellisia.
Suomen perustuslain 8. luvussa määritellään Suomen kansainvälisten suhteitten päätösvallasta. 93§ alkaa seuraavasti: "Suomen ulkopolitikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella."
Kuten jokainen huomaa, kyllä presidentillä valtaa on. Nimenomaan ulkopoliittista valtaa.
Olisikin peräti hölmöä valita tasavallan presidentiksi henkilö pääsääntöisesti muun kuin ulkopoliittisen osaamisen perusteella.
Kannatusmittauksissa epävarmoiksi ilmottautuneet miettivätkin tätä ankarasti.

Manchester United sai todella tehokasta balsamia haavoilleen pudottamalla paikallisvastustaja Cityn FA-Cupin kolmannen kierroksen ottelussa.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti siltä, että homma on selvä Unitedin johtaessa, vieraskentällä 0-3. City nousi kuitenkin 2-3 -tilanteeseen.
Punaisten paholaisten puolustus tilkitsi itsensä ja niin sinipaitainen City sai kärsiä kauden karvaimman tappion. Voitto oli Manchester Unitedille todella tärkeä: ensiksi se oli hävinnyt liigassa 1-6 paikallisvastustajalleen.
Tällä tuloksella punapaidat osoittivat, että City ei ole sille ylittämätön este. Tärkeäksi voiton tekee sekin, että United on viikon sisään jäänyt ilman pisteitä kahdessa valioliigakamppailussaan.
Kirsikkana kakun päälle Man.U:n kannattajille tuli joukkueen taistelevan työhevosen Paul Scholesin, 37 v, paluu. Scholes pääse kentälle heti ensimmäisessä ottelussaan paluunsa jälkeen, hän tuli vaihdosta Nanin tilalle kun 59 minuuttia ottelua oli pelattu.
Tänään jälleen kerran paljastui jalkapallon eräs hienous. Ennen tätä ottelua olivat kaksi perättäistä takaiskua liigassa kärsineen Manchester Unitedin kannattajat,
jos eivät maassa, niin ainakin pelokkaita. Nyt ei varmaankaan ole riemulla rajoja.

Jaatinen Julistaa:
Kysyttäessä ulkopoliittisia kykyjä Timo Soini nostaa esile Euroopan parlamentin ajoiltaan (kokonaista kaksi vuotta) työvaliokunnan jäsenyyden Vapaa- ja Demokraattinen Eurooppa -ryhmässä.
No joo. Tähän ryhmään kuuluu muun muassa italialainen Lega Nord, jolla on kytköksiä uusfasistiseen Padanian kansalliskaarti -nimiseen porukkaan.
Suurin edustus tuossa Timonkin viiteryhmässä on kuitenkin Yhdistyneitten Kuningaskuntien Itsenäisyyspuolueella, UKIP.
Tämä porukka ajaa maansa eroa Euroopan Unionista ja kovaa oikestolaista veropolitiikkaa, mm. tasaveroa. Erään luonnehdinnan mukaan heillä on "toinen jalka Atlantissa ja toinen Englannin kanaalissa".
Että tälläisten toverien kanssa Timo Soini on hankkinut ulkopoliittista osaamista. Sillä lailla.