EIKAN TURVATAKUUT

Venäjän röyhkeä käytös suvereenia valtiota, Ukrainaa, kohtaan on herättänyt jossakin peräti paniikinomaista tunnelmaa: NATO:n olisi heti päästävä.
Sinänsä keskustelua sotilaallisesta liittoutumisesta on syytä käydä, mutta tähän kriisiin ei jäsenyys ehdi. On syytä huomata, että pääministeri Jyrki Kataisen jäsenyyden kannattaminen tähtää vuosien päähän. Mahdollisesti siihen tilanteeseen, jos Ruotsi hakee jäsenyyttä ja Suomessa yleinen mielipide kääntyy NATO:n kannalle.
Tällä hetkellä valtaosa suomalaista on suuren reservin ja alueellisen maanpuolustusjärjestelmän kannalla. Sopiiko jäsenyys Pohjois-Atlantin liitossa tähän? Epäilen.
Antaako NATO todellista tukea, tarvittaessa, sitä ei ele vielä toteen näytetty. Pohjois-Atlantin sopimus sitoo Naton jäsenmaat yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon tilanteessa, jossa yhteen tai useampaan jäsenmaahan kohdistuu hyökkäys.
Artikla 5:n nojalla kukin jäsenmaa sitoutuu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla”. Niin, mitä nämä "tarpeelliseksi katsottavat keinot" ovat on testaamatta.
Viides artikla on otettu kerran käyttöön vuoden 2011 Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun seurauksena. Varsinaisesti tämä ei johtanut mihinkään, vaan Yhdysvallat käynnisti itse ns. terrorismin vastaisen sodan. Toisin sanoen, NATO:n viidennen artiklan turvatakuut ovat yhtä toteennäyttämätön lupaus.
Euroopan Unionin Lissabonin sopimuksessa on seuraava turvalauseke: "Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen."
On huomattava, että tässä puhutaan "kaikin käytettävissä olevin keinoin". NATO lupaa "tarpeelliseksi katsomillaan keinoilla". Myös tämän turvalausekkeen toteutuminen on testaamatta. Toisin sanoen vetoaminen NATO:n, EU:n tai vaikka Eino Meriläisen antamiin turvatakuisiin on siihen asti akateemista, kun jotakin tapahtuu.
Perustelut Suomen NATO-jäsenyyteen eivät läheskään kaikki ole kylmän sodan aikaisia. Kyllä sotilasliiton antamat sotilaalliset turvatakuut tuntuvat uskottavimmilta, kuin EU:n.
Mitä taas nykytilanteeseen tulee, niin sotilaallisen liittoutumattomuuden osalta Suomi   "istuu aidalla".
Se on tietoista politiikkaa: Suomessa kukaan vastuullinen taho ei kuvittele, että nykyinen NATO:n kumppanuussopimus antaa todellisen sotilaallisen turvan.
Jäsenilleen NATO antaa turvatakuut, mutta ei vastikkeetta, on itsepetosta kuvitella, että Suomi voisi toistuvasti kieltäytyä yhteisistä operaatioista.
Mitä, jos näistä operaatiosta osa suomalaista palaa sinkkiarkussa? Olemmeko valmiit maksamaan sen hinnan?
Tämä ja monet muut asiat on käytävä rehellisesti läpi, ennen kuin olemme valmiit sotilaalliseen liittoutumiseen.
Toisaalta Suomen ulkopolitiikassa osataan myös nopeat käännökset. Päätökset Euroopan Unioniin liittymisestä tapahtuivat Neuvostoliiton hajottua ja Ruotsin päätettyä hakea EU:n jäsenyyttä todella nopeasti.

On kirjoitettu ja puhuttu kilometritolkulla Suomen jalkapallomaajoukkueen mahdollisuuksista EM-lopputurnaukseen. Ei bloggaajalla ole mitään oleellista lisättävää siihen. Suomen mahdollisuudet ovat realistiset. Bloggaajalla on kausikortti Huuhkajien EM-karsinnan kotiotteluihin.

Jaatinen Julistaa: "Hän vastasi: "Katso, minä teen liiton, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa". 2 Moos 10