Joko paikallispuudutuksessa tai yleisanestesiassa porataan molemmin puolin ohimoa reiät, joiden kautta työnnetään aivojen läpi sondi mittaamaan aivojen paksuutta. Näin kyetään mittaamaan etäisyys keskiviivassa kulkeviin etummaisiin aivovaltimoihin. Sen jälkeen tehdään viuhkamaiset viillot otsalohkojen valkean aineen läpi pitkällä, mitta-asteikkoisella veitsimäisellä leukotomilla. Otsalohkojen yhteydet tunnetiloja säätelevään limbiseen järjestelmään ja muihin aivojen takaosiin katkaistaan. Toisin sanoen tuhotaan aivokudosta.
Transorbitaalisessa tekniikassa jääpiikin kaltainen instrumentti napautetaan pienellä vasaralla kyynelpussin ja silmäkuopan sisäreunan kautta etukuoppaan ja tämän "naskalin" vartta kääntelemällä tehdään viuhkamainen valkean aineen halkaisu molemmin puolin. Tulos on aivoissa edelisen kaltainen.
Mistähän natsien kidutuskonstista tässä on kyse? No ei mistään sellaisesta. Kysymys on lääketieteellisestä toimenpiteestä, jonka kehittäisemisestä portugalilaliselle António Egas Monizille myönnettiin lääketieteen Nobelin palkinto vuonna 1949.
Leikkaus tunnetaan nimellä lobotomia. Operaatiolla pyrittiin rauhoittamaan psykiatrisia potilaita. Joskus tämä tulos saavutettiinkin, mutta leikkauspotilaista tuli passiivisia, tunneköyhiä, käsittelliseen ajatteluun kykenemättömiä ja aloitekyvyttömiä sekä joissain tapauksissa täysin estottomia.
Usein operaatiot eivät tehonneet lainkaan tai johtivat operoidun kuolemaan vaikkapa aivoverenvuodon vuoksi. Maassamme suoritettiin ensimmäinen lobotomialeikkaus 1946, viimeinen 1969. Eniten tätä psykokirurgiaksi kutsuttua toimenpidettä tehtiin Suomessa 1950-luvulla.
Nykytietämyksen valossa lobotomia näyttäytyy totalitarismin kannattajien sadistiselta unelmalta, täysin moraalittomalta ja tarpeettomalta aivojen silpomiselta. Sitä ne olivatkin. Tehtiinhän operaatiolla peruuttamatonta vahinkoa potilaan aivoille. Muistakaamme kuitenkin, että leikkauiksen kehittämisestä annettiin lääketieteen Nobel.
Ensimmäisen lobotomian suoritti , jo edellä mainittu Moniz. Silmäkuopan kautta suoritettavan transorbitaalisen tekniikan kehitti yhdysvaltalainen neurologi Walter Freeman. Tekniikka oli sangen yksinkertainen ja lobotomia saavuttikin Atlantin takana suuren suosion. Operaatioita suoritettiin Yhdysvalloissa kymmeninä tuhansia. Suomessa ei tätä, transorbitaalista menetelmää, käytetty, muuten maassamme tehtiin puolisentoista tuhatta lobotomialeikkausta.
Sodan jälkeinen Suomi ja Yhdysvallat eivät kumpikaan olleet totalitaarsia yhteiskunta. Vaikka tämä ei käykään puolustukseksi, niin psykokirurgia, biologinen hoito, nähtiin näinä menneinä vuosikymmeninä potilaankin kannalta oikeana hoitomuotona. Ei tiedetty sitä mitä nyt tiedetään, että psyykkisten sairausten syyt ovat myös muualla kuin pelkästään aivoissa. Aivotutkimus- ja -neurologia ovat edistyneet huimaavasti. Miettikää pelkästään sitä, millaista aivokuvausta nykyään voidaan tehdä.
Lobotomiasta voimme, ainakin jälkeenpäin oppia sen, että millään elämän alalla, ei lääketieteessä eikä politiikassa, kannata tehdä peruuttamattomia tekoja, vaikka se kuinka tuntuisi nykytietämyksen valossa järkevältä. Suorasukainen veitsen heiluttelu ei useinkaan johda toivottuun tulokseen. Vahingot voivat olla lopullisia ja vähintäänkin historian tuomio tulee olemaan ankara.
Myöhemmin voi ilmetä, että Nobelkomiteakin voi olla väärässä.
Pitäisikö Suomessa eläville lobotomialeikatuille suorittaa korvauksia? Pitäisi, vaikka operaatiot tehtiin sen aikaisen parhaan tiedon mukaan.
Koska, jostakin kumman syystä, niitä suoritetiin naisille huomattavasti miehiä enemmän sekä siksi, että se on moraalisesti, nykytiedon valossa yksinkertaisesti oikein.
Martina Aitolehti, oik. Kortelahti on 28 -vuotias parturi-kampaaja-maskeeraaja. Tätä ihmistä ei tunne kukaan. Sen sijaan salarakas ja (joutava) tv-julkkis Martinan tuntee moni.
Myös levytyksiä tämä Aitolehti on tehnyt: vuosina 2005 singlen ja vuonna 2006 kokonaisen cd:n Marika Fingerroosin (kuka vielä jaksaa muistaa) kanssa. Ihmiskunta olisi voinut elää ilman näitä levytyksiä.
Nyt Martina jatkaa levytähden uraansa. Universal Music julkaisee ceedeellisen Aitolehden englanninkielistä, hänelle kuulemma mittatilaustyönä tehtyä materiaalia.
Levy-yhtiöstä vakuutetaan, että Martina Aitolehden saamalla julkisuudella ei ole mitään tekemistä julkaisun kanssa, vaan yhtiön tekemisissä pääpaino on aina tuotteen sisällössä.
Uskoo ken haluaa. Ihmiskunta olisi varmaan pärjännnyt ilman tätäkin teosta.
Joukkueen manageri peluuttaa avauskokoonpanossa vaihtopelaajia, joukkueelle lätkäistään 29 000 euron sakot.
Näin tapahtui Valioliigassa Blackpoolille joukkueen managerin tehtyä kymmenen muutosta avauskokoonpanoon edelliseen otteluun verrattuna.
Blackpool hävisi tämän vierasottelun Aston Villalle 3-2. Piste tai pisteet olisivat olleet tärkeitä nousijajoukkueelle, se ei suinkaan ole vielä varmistanut ensi vuotta Valioliigassa. Eikä muuten Aston Villakaan, joten kolme pistettä olivat sille tervetulleita.
Äkkipäätä tälläinen sääntö, jossa rajoitetaan managerin vapautta peluuttaa ketä huvittaa tuntuu naurettavalta. Toisinkin voi ajatella.
Otetaanpa ensin kuluttajanäkökulma: eikö katsojalla, fanilla ole täysi oikeus vaatia sitä, että jokainen joukkue pelaa parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan tai eikö veikkajan tule saada odottaa täyttä panosta kaikilta joukkueilta joka matsissa?
Entäpä lahjonnan torjuminen? Parhaan joukkueen peluuttamisvaatimus säännöissä antaa rehelliselle valmentajalle selkänojaa: säännöt edellyttävät parasta mahdollista kokoonpanoa. Tästä näkökulmasta Blackpoolin managerin käytös herättää kysymyksiä, varsinkin kun muistamme, että ottelu oli erittäin merkityksellinen.
Joku voisi perustellusti epäillä, että moinen kuvainnollisesti "omaan jalkaan ampuminen" on tahallista. Kysymys kuuluu: miksi?
Jaatinen Julistaa: Onko vieraan- ja tulevaisuudenpelkoisten puolueen äänestäminen poliittista lobotomiaa? Monimutkaisten ongelmien ratkaisuun käytetään sellaisia, suorasukaisia keinoja, joista seuraa pysyvää vahinkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti