17 tammikuuta, 2010

Piraatti purjehti pois

Finavia Oyj on yritys joka ylläpitää lentokenttiä ja vaikkapa niiden turvatarkastuksia. Sanomalehtitietojen mukaan yritys ryhtyy niin sanotusti profiloimaan läpivalaistavia matkustajia muun muassa kansallisuuden tai uskonnon perusteella.
Jaahas. Tämä tuskin tarkoitaa sitä, että profiloinnin myötä haaviin joutuisivat ruotsalaiset Evankelis-Luterilaisen kirkon jäsenet. Olisi kait rehellisempaa, että sanoisivat suoraan, että "rättipäämuslimit" läpivalaistaan.
Eivät ole sattuneet huomaamaan, että uskonnon ja kansalaisuuden perustella ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. On ilmiselvää, että lentoturvallisuus on äärinmäisen tärkeää. Epäilyttävät, oudosti käyttäytyvät ja ne joista on saatu ennakkovihje on ehdottomasti laitettava tarkkaan syyniin. Tietty myös satunnaisotanta on ihan pätevä keino.
Finavian yritysturvallisuuspäällikkö Jyri Vikström, esittäessään omanlaatuista apatheidaan, ei pidä sitä tasa-arvokysymyksenä. Kylläpä nyt Jyriltä lipsahti sammakko suusta.

Muun muassa Dr Feelgoodin Vilko Johnson ja Led Zeppelinin Jimmy Page ovat saaneet vaikutteita maanantaina manan majoille 65 vuotiaana siirtyneeltä Mick Greeniltä.
The Piratesin kitaristina tunnettu Green oli yksi maailmankaikkeuden parhaita rock and roll kitaristeja. Mick purjehti pois, mutta musiikkia voi kuulla muun muassa Van Morrisonin levyillä, Paul McCartneyn "Run devil run" -teoksella ja vaikkapa suomalaisen suoran suhaamisen tekijämiesten, Doctor´s Orderin, kanssa albumilla "Cutthoat and dangerous".
Jonkinlaiseksi jäähyväisteokseksi jäi viime vuonna ilmestynyt arkistojen aarre: The Piratesin "Live in America". Levyllä kuulee "Merirosvojen" tykitystä koplan vuoden 1978 Yhdysvaltain kiertueelta.
Pirates antaa Pahvipelleille kyytiä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ryhmä.

Saksan Bundesliiga palasi keskitalven tauoltaan. Kärjen osalta ensimmäinen kierros ei tarjonnut yllätyksiä. Bayernit, Leverkusen ja München voittivat matsinsa, joten Sami Hyypiän edustama Leverkusen jatkaa liigan kärjessä.
Häntäpään taistelu kiristyi hieman.Kauden ensimmäisen puoliskon umpisurkeasti pelannut Hertha BSC Berlin avasi toisen puoliskon selkeällä 3-0 vierasvoitolla Hannover 96:sta.
Kuitenkaan mihinkään ylimmääräisiin riemunpurkauksiin ei Brandenburgin portin kotikaupungin jalkapallon ystävillä ole, voitto Hannoveristä oli vasta Herthan kauden toinen täysi pistepotti. Edellinen kolmen pisteen nappaaminen olikin liigan ensimmäiseltä kierrokselta, Hannoverilta.
Berliinillä on kasassa yhteensä 9 pistettä. Ensimmäiseen karsijan paikkaankin on matkaa 8 pojoa. Ensimmäisellä karsijan paikalla on, tietysti, Hannover 96!
Otteluita kyllä riittää: Jäljellä on 16, kamppailua. Kaikki ne voittamalla saa 50 pistettä. Tämä lienee kuitenkin teoriaa.
On niin, että pelin on olennaisesti, pysyvästi, parannuttava Hertha BSC Berlinillä jos halutaan nähdä pääsarjatason jalkapalloa myös ensi kaudella Saksan pääkaupungissa.

Jaatinen Julistaa: Paula Lehtomäki kieltäytyi ehdokkuudesta Keskustan puheenjohtajaksi. Vielä Mari Kiviniemen kieltäytyminen, niin Paavo Väyrysen puheenjohtajuus lakkaa olemasta pelkkä hauska mielikuvitusleikki.

Ei kommentteja: