Ensi perjantaina, 3. syyskuuta, tulee kuluneeksi 110 vuotta Urho Kaleva Kekkosen syntymästä.
On kiistämätöntä, että Kekkonen oli yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista, ellei vaikutusvaltaisin, suomalainen poliitikko.
Tämä vaikutusvaltaisuus perustuu yksinkertaisesti Urho Kalevan pitkään poliittiseen uraan. Kekkonen toimi viiden hallituksen pääministerinä, neljästi oikeusministerinä sekä kahdesti sisäasiainministerinä. Edellä mainittu pelkastään jo muodostaa huikean poliittisen uran.
Kuitenkin kaikista parhaiten Urho Kaleva Kekkonen muistetaan maamme pitkäaikaisempana tasavallan presidenttinä vuosilta 1956-1981, tai virallisesti vuoden 1982 alkuun. Eroa Urkki oli pyytänyt jo lokakuussa 1981.
Pitkän valtakauden lisäksi toinen Kekkosen uralle leimaa-antava seikka on ulkopolitiikka, erityisesti suhde Neuvostoliittoon. Nämä ovat myös ne seikat, jotka olivat Urhon vahvuus ja heikkous.
On toki myönnettävä, että Kekkosen pitkä ura toi, muuten sangen epävakaaseen tasavaltaame vakautta. Mutta toisaalta presidentti Kekkonen eduskunnan ja hallituksien hajoittamisineen toi epävakautta politiikkaan. Kekkonen oli taitava ulkopolitikko, mutta hän myös käytti ulkopolitikkaa härskisti sisäpoliitisena lyömäaseena ja syrjintäkeinona.
Senkin jokainen myöntää, että Urho Kekkosen 25 vuotta kestänyt presidenttikausi oli liian pitkä, syntyi liehittelevä hoviväki, Kekkosen valta jähmettyi. Tuli vaihtoehdottomuuden aika, eräänlainen suomalainen versio bresneviläisyydestä.
UKK on joillekin täysi roisto, Kekkosen johtama maa muuttui heidän mukaansa Kekkoslovakiaksi. Toisille, Urho oli, puutteineenkin, sankari. Juhani Suomelle tuo pitkäaikainen maamme päämies on kai jumala. Suomi onkin ainut henkilö, joka on todellisuudessa olemattoman maan kunniakonsuli. Juhani Suomi on nimittäin Kekkoslovakian kunniakonsuli.
Valtaosalle kansalaisista, heidän suussaan Urkki, oli itsestäänselvyys, instituutio. Monet tätä kovaa vallanpitäjää vihanneet tai halveksineet oppivat vähintäänkin sietämään häntä, tai ainakin pitämään mielipiteensä omana tietonaan.
Tämä Kekkoskritiikkihän purkautui vuonna 1982 pankinjohtaja Mauno Koiviston hurjana kansansuosiona: Koiviston takana olleet sosiaalidemokraatit saivat annetuista äänistä 43.1%.
Tähän aikaan presidentinvaali käytiin ns. valitsijamiesvaalina. Kansalaiset äänestivät vaaleissa presidentin valintaa varten 301 valitsijamiestä.
Kannattajien Manuksi kutsuma sodanaikaninen kaukopartiomies valittiin valitsijamiesvaalin toisella kierroksella presidentiksi 167 valitsijamiehen äänen turvin.
Koiviston valintaa kannattivat SDP:n valitsijamiesten lisäksi, kommunistien, maltillinen, ns. enemmistöläissiipi ja Suomen Maaseudun Puoleen ainut valitsija.
Mutta takaisin UKK:hon. Seuraavaksi pari vertailukohtaa kuvaamaan Kekkosen ylipitkää valtakautta.
Miettikääpä, jos Urho Kekkosen seuraaja Mauno Koivisto olisi ollut vallassa yhtä pitkään: Koivisto olisi luopununut tasavallan presidentin tehtävistä vuonna 2007, siis kolme vuotta sitten. Nykynen presidentti, Tarja Halonen, olisi tämän laskuopin perustella vallassa vuoteen 2025 asti. Vielä viisitoista vuotta. Saattaisi Sauli Niinistö ja moni muukin kyllästyä odottamaan.
Kekkonen oli institutio, tottakai hänestä tehtiin oma rock-biisikin: Suomen Talvisota 1939 - 1940 niminen underground-ryhmä levytti "Kekkonen rock" -nimisen teoksen vuonna 1970.
Tästä biisistä teki Eppu Normaali sitten oman versionsa 1978 ensimmäiselle pitkäsoitolleen.
Merkille pantavaa on se, että Urhon seuraajalle, Mauno Koivistolle, tehtiin korkeintaan häntä löyhästi, jos sitäkään, häntä sivuava kappale "Mauno soittaa stereoo". Kappaleen levytti Popeda itsensä nimiselle esikoisalbumilleen myös vuonna 1978.
Kekkosesta on ja oli moneksi: roistoksi, sankariksi ja rokiksi. Mutta rock and roll häneltä tuskin sentään kävi.
"Kekkonen hiihtää ja Kekkonen kalastaa. Kekkonen hiihtää ja Kekkonen kalastaa. Kekkonen juoksee ja Kekkonen matkustaa, mutta miten käy Kekkoselta rock and roll? "
Nyt kun kaikki suomalaiset joukkueet ovat pudonneet erilaisista Eurocupeista, voivat ne kaikki keskittyä kotimaisten mestaruuksien ratkomiseen.
Siirtoikkuna sulkeutuu huomenna 31. elokuuta. Merkille pantavaa on se, että Veikkausliigasta on ihan oikeasti tulossa yhä enemmän ponnahduslauta korkeatasoisempiin liigoihin.
Helsingin Jalkapalloklubin Medo ja FF Jaron Alexei Eremenko Jr siirtyvät muihin maisemiin. Medon tuleva joukkue on Belgradilainen FK Partizan.
Ukrainalaisessa Metallist Harkovissa vähälle peliajalle jäänyt Losa on ollut isänsä Alexei Jermenko Sr:n valmentamassa Jarossa laittamassa itseään kuntoon: nyt nuorempi Alexei ponnistaa suomalaisen Mika-Matti Paatelaisen valmentamaan skotlantilaiseen pääsarjajoukkueeseen Kilmarnock Fc:in.
Toisaalta HJK saa riveihinsa 20 -vuotiaan huippulupauksen Teemu Pukin, joka mukavasta alusta huolimatta jäi vähille töille Sevillassa.
Nyt Teemu hakee Klubista Eremenkon kaltaista ponnahdusta rahakkaamille kentille. Pelilupa Pukilla on. Tänään pelattavassa HJK - IFK Mariehamn ottelussa hän ainakin aloittaa penkillä.
On kuitenkin helppo arvata, että ei Teemua koristeeksi ole HJK:hon hankittu. Pukki tulee saamaan tällä kaudella vielä isoakin vastuuta.
Jaatinen Julistaa:
..."Hallitus istuu ja hallitus kommentoi.
Hallitus istuu ja hallitus kommentoi.
Hallitus tuumii ja hallitus pui.
Mutta miten käy hallituksen rock and roll..."
Suomen Talvisota 1939-1940: Kekkonen rock (Säv. Erik af Venusberg san. Lauri Kenttä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti