Onko yksilön menestys/tappio hänen oma ansionsa tai syynsä? Tämä on kysymysten kysymys.
Miten on, jos joku voittaa arvonnassa 7 000 000 euroa, onko se hänen erinomaisuuttaan, Tuskin, jos ei sitä lasketa innovaatioksi, että kansalainen älysi osallistua arvontaan.
Entäpä jos joku syntyy yltiörikkaaseen sukuun, niin rikkaaseen, että pystyy ajan kulukseen perustelemaan kustantamoita ja ostelemaan jalkapallojoukkueita. Perintöä tuskin monikaan pitää perijän ansiona.
Klassinen liberalismi lähtee siitä periaatteesta, että yksilön menestys on hänen ansiotaan ja toisaalta hänen menestymättömyytensä on hänen oma vikansa.
Ympäröivillä toisilla yksilöilä tai yhteisöllä toisin sanoen yhteiskunnalla ei ole mitään osaa eikä arpaa.
Yhteiskunnan tehtäväksi riittää karkeasti sanottuna poliisin, rajavartioston ja armeijan ylläpito. Kuulostaako peräti itsekkäältä? Kyllä tallaista ideologiaa kannattaa yllättävän moni. Varsinkin menestynyt yksilö.
Kokemuksesta tiedämme, että myös muut kansalaiset ja yhteiskunta vaikuttavat yksilön hyvinvointiin. Jokainen itse tietysti kantaa aina vastuun tekemisistään. Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistansa.
Tarvitaan kuitenkin yhteistyötä, sosiaalista ajattelua.
On aina tarvittu. Jo muinaiset kädelliset pitivät huolta fyysisesti heikommista yksilöistä. Tehtiin yhteistyötä ruoan hankinnassa ja kasvattamisessa. Jos oltaisiin toimittu klassisen liberalismin oppien mukaan toisin sanoen: kaikki mulle nyt heti ja piru periköön viimeisen, olisi ihmiskunta tuhoutunut lähtökuoppiinsa.
Ihminen joka kuvittelee, että hänen menestyksensä on vain omaa ansiotaan on harhainen egoisti, joka uskottelee itselleen pärjäävänsä ilman muita.
Tottakai voidaan ja on syytäkin keskustella siitä, mika on yksilön oma vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja toisaalta kuinka pitkälle yhteisö säätelee kansalaisten elämää.
Ilmiselvää on se, että ilman sosiaalista ajattelua ja yhteistyötä emme selviä. Laissez faire - antaa mennä -on tuhon tie. Highway to Hell.
Yleisilme Suomen pelistä Unkaria vastaan oli pelokas. EM-karsinnat ovat alkaneet surkeasti: kolme ottelua, kolme tappiota.
Tänään Suomen Jalkapalloliitto kuitenkin tiedotti, että päävalmentaja Stuart Baxter jatkaa tehtävässään. Oliko oikeastaan realistisia vaihtoehtoja? Olisiko liitolla ollut varaa maksaa kahta päävalmentajan palkkaa.
Baxterin eroa oli vaatinut erityisesti bulevardilehdistö. No eihän Stuartin käytös ollut mitenkään hyväksyttävää ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Tuon kaltaista taistelevaa asennetta kaivataan Huuhkajilta kentällä.
On selvää, että valtaosa, erityisesti iltapäivälehtien, niin sanotuista urheilutoimittajista ei ymmärrä kuningaspelistä pyhää pöläystä. Haettiin kohu-uutista.
Palloliitto teki oikean ratkaisun: Huuhkajat ovat nyt pahasti Baxterin valmentamana siipirikkoja. Nyt on Stuart Baxterilla elämänsä tilaisuus saada Siipiveikkojen taistelukyky, kynnet ja nokka, taas teräväksi.
Suomalaista jalkapalloa ei totisesti ajaisi eteenpäin se, jos juorulehdet valitsisivat päävalmentajan.
Jaatinen Julistaa: Sisäministeri Anne Holmlund perustelee löperöä aselakiesitystään saamansa sähköpostin määrällä. Totta kai on hienoa, että ministeri kuulee kansalaisia, mutta onko todellakin sähköpostin määrä joku mittari? Eikö sisäministerillä ole omia mielipitetä? Pelottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti