21 syyskuuta, 2009

Nitro tarpeen Manchesterissa!

Saksan Liittotasavallassa uusiutuvaan energiaan liittyvä teollisuus työllistää jo noin 250 000 työntekijää. Kasvuvauhti alalla on niin kova, että sen ennustetaan ohittavan Saksan kuuluisan autoteollisuuden työläisten määrässä. Sillä tavalla.
Suomessa sen sijaan kinastellaan jostain vesivoiman rakentamisesta. Alueelliset tukirahat laitetaan maatalouteen tai joihinkin älyttömiin urheilurakentamishankkeisiin. Ne eivät työllistä, eivät pelasta, nyt näivettyviä, maakuntakeskuksia.
Tässä asiassa kannattaisi ottaa Saksasta mallia. Ja pian. Nelisenkymmentä vuotta sitten tyhjenivät syrjäkylät. Nyt väki vähenee maakuntakaupungeista.
Aluetuet keskittyvät kansan sitomiseen turpeeseen ja lentomäkien suunnitteluun. Voi rähmä!

Pääkaupungissa on lukuisia museoita, joihin on vapaa pääsy. Yksi niistä on Päivälehden museo.
Museo sijatsee osoitteessa Ludvikinkatu 2-4, paikka on Helsingin Sanomien entinen paino. Perusnäyttelyssä esitellään Helsingin Sanomien ja suomalaisen uutistyön historiaa. Tähän näyttelyyn kuuluu myös maksuton opastettu kierros lauantaisin ja sunnuntaisin alkaen klo. 12.
Perusnäyttelykin on perin kiinnostava ja informatiivinen. Lokakuun loppupuolelle, 25. päivä asti, on Päivälehden museon vaihtuvana näyttelynä Jaska Jokusesta kertova kokoelma.
Tenavat suorittivat lopullisen läpimurtonsa maassamme vuonna 1959, kun Ilta- ja Viikkosanomat ryhtyivät säännöllisesti julkaisemaan "Pyöreäpäisen pojan" seikkailuja. Toki Lasten Kuvalehti, kristillinen lastenlehti, oli julkaissut sarjakuvaa muutamia pätkiä, nimellä Pirkko ja Pekka.
Charles M. Schultz (1922-2000) piirsi ja alkukielellä tekstitti, 50 vuotta Tenavia. Schultz piirsi kaiken kaikkiaan 17 897 jaksoa Jaska Jokusta ystävineen. Ressu, Tellu, Amadeus, he ovat tuttuja kaikille sarjakuvien ystäville.
Tenavissahan ei kuvata ollenkaan aikuisia. Silti ne ovat läsnä. Sarjakuva ei ole pelkkä kuvaus lasten maailmasta, se kuvaa, omalla tavallaan koko elämää: Koulua kuin työtä, menestyksen janoa, mielikuvituksen voimaa ja vähän rakkauttakin,.
Hyvä Tavaton! 60 vuotta Tenavia Suomessa. Vielä ehtii.

Todellista maalijuhlaa ja jännitysnäytelmää vietettiin eilen Manchesterissä, Old Traffordilla. Manchester Unitedin kohdastessa, tähän asti tappiottoman, paikalliskilpailija Cityn.
Ottelun ratkaisu nähtiin vasta kun matsia oli pelattu 96 minuuttia. Näinhän käy sangen usein. Erikoista sen sijaan olivat maaliluvut 4-3 sekä ottelun kulku:
Kolmesti United siirtyy johtoon. Joku varmaan luuli, että Fletcherin 3-2 pusku 80. minuutilla oli voittomaali tai viimeistään, Bellamyn tasoittaessa pelin 90. minuutilla, matsi olisi paketissa. Väärin meni!
Michael Owen ratkaisi kun oli pelattu jo 6 minuuttia erotuomarin antamaa lisäaikaa: United-City 4-3.
Televisiosta sai haalean kuvan siitä millainen oli tunnelma Owenin voittomaalin jälkeen. Paikallis- ja kärkikamppailu samassa paketissa, voittomaali ihan viime tipassa.
Manchester Unitedin kannattajat ovat huutaneet kuin beduiinit. Työpaikolla ja kouluissa on päästy tänään raskaasti kuittailemaan.
Kamppailu ei ole esimerkki parhaasta puolustuspelistä, mutta nitro-ottelusta kylläkin. Tätä myös on jalkapallo parhainmillaan.
Tällaista Suomeenkin!

Jaatinen Julistaa: Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mielestä ministerin tehtäviin kuuluu aika ajoin herättää kauhua kunnissa.
Onkohan arvoisa ministeri kuunnellut Punakaartin marssia: "Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka, se kauhuntuskaa levittää yl´onnettoman maan."

Ei kommentteja: