Jostain kumman syystä Euroopan Parlamentin vaalit yritetään vääntää väen vängällä ihan puhtaiksi henkilövaaleiksi. Europarlamentissä kuulemma ajetaan Suomen kansallista etua. Ei pidä paikkaansa.
Ensiksi pitäisi pystyä määrittelemään pitävästi tämä "kansallinen etu". Onko kansallinen etu sitä, että lypsämme EU:lta mahdollisimman paljon maataloustukiaisia ja sen päälle vielä luvan tukea kansallisilla varoilla maataloutta? Se kun ei kuulemma muuten kannata. Vai olisiko se kansallinen etu vaikkapa sitä, että säädöksin valvottaisiin työaikoja, niin ettei palkansaajilla teetettäisi ylettömästi ylitöitä?
Euroopan parlamentissa jokaisen, suomalaisenkin, edustajan lähin vaikuttamisen paikka on oma poliittinen ryhmä. Toisin sanoen keskustaa äänestämällä tukee samalla Liberaaliryhmän politiikkaa siitä, että maatalouden tuki on lakkautettava. Äänestämällä Kokoomusta tuet myös Forza Italiaa. Sosiaalidemokraattia äänestämällä tulee myös äänestäneeksi espanjalaista sosialistia. Perussuomalaisia äänestäessään tulee tukeneeksi, no niin.. Siinäpä miettimistä.
Erään arvion mukaan Helsinginssä pidetyssä Maailma Kylässä festivaaleilla kävi 65 000 kävijää. Vuodesta 1995 järjestetyn tapahtuman tarkoitus on tutustuttaa maamme väestöä muiden maiden kulttuureihin. Esiintyjiäkin löytyy sekä koti, että ulkomailta. Sunnuntain vetonaulana toimi, nykyisin talvet Floridassa asusteleva, Eino Grön.
Kyllä kai tämänkaltaisille festivaaleille olisi tilausta muissakin maamme kaupungeissa.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on vahvasti ehdolla Suomen Palloliiton puheenjohtajaksi. Palloliiton kahdestatoista piiristä yhdeksän tukee Niinistöä puheenjohtajan tehtävään.
On hyvin ymmärrettävää, että Palloliittoon haetaan yhteiskuntasuhteita. Mikä on Saulin suhde sitten itse peliin? Onko Niinistö vakiovieras Finnair- tai Olympiastadionilla Huuhkajien kotiottelun aikaan. Mitä liigaseuraa Sale kannattaa, Tepsiä, Interiä tai Klubia? Kuka tietää? Ei kai kovin moni.
On aika yleinen hokema, että urheilu ja politiikka eivät kuulu yhteen. Sehän on tietty mahdotonta. Niinistöä ei tunneta intohimoisena kuningaspelin kannattajana. Valitsemalla Sauli Niinistön Suomen Palloliitto sekaantuu presidenttipeliin korviaan myöten.
Jaatinen Julistaa: Euroopan Parlamentin vaalien ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna, 27.5. Mee ja äänestä!
2 kommenttia:
täytyy sanoa että noiden puolueiden viiteryhmäkuvaustesi perusteella kepun äänestäminen tuntuisi houkuttelevimmalta..
Näin on, ei kai espanjalaisessa sosialistissakaan mitään vikaa ole. Liberaaliryhmä ajaa tosiaan maataloustulen lakkauttamisen lisäksi liittovaltiota. Kysymys kuuluukin: Kuinka moni Kepun suomalaisista äänestäjistä tietää tästä?
Lähetä kommentti