Pääministerin puheesta:" Parlamentaarinen demokratia on informaatioyhteiskunnassa saamassa haastajan infokratiasta - tiedotusvallasta. Sille näyttää olevan ominaista suuri epä-älyllisyys, yhteiskunnallisten ja muidenkin ongelmien pohdiskelun välttäminen, poliittisten kysymysten kääntäminen henkilökysymyksiksi sekä omaan toimintaansa kohdistuva täydellinen kritiikittömyys."
Osuvaa tekstiä, eikö totta? Koska pääministeri on tällaisen havainnon tehnyt? Vuonna 1984. Kyseessä on ote pääministeri Kalevi Sorsan (1930-2004) puheesta SDP:n Lahden puoluekokouksen loppujuhlassa 10.6. 1984.
Lienee sanomattakin selvää, että pääministerin, puoluejohtajan puhe leimattiin tiedotusvälineissä lähinnä kiukutteluksi. Tämä todisti Sorsan osuneen arkaan paikkaan.
Kun median taso oli tuo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, niin sopii miettiä miten asiat ovat nyt. Ajatelkaamme kuinka paljon pelkästään painetut tiedotusvälineet ovat viihteellistyneet näinä vuosina.
On syntynyt ihan pelkästään juoruiluun keskittynyt värikuvajulkaisu. Tämä pinnallisuus on levinnyt sähköisen viestinnän puolelle. Ikävä kyllä myös Yleisradioon. En nyt edes viitsi marmattaa mainosrahoitteisista kanavista.
Vauhti korjaa usein virheet. Toimittajat eivät viitsi ottaa asioista selvää. Käsitteet sekoittuvat tai ne esitetään väärin. Uutisissa ei tehdä eroa työsulun ja lakon välillä tai höpötetään sitä, että kansanedustajat "jäävät lomalle". Miten ihmeessä luottamustehtävästä "jäädään lomalle".
Toisin sanoen Kalevi Sorsan puheen pitämisen ajasta asiat ovat menneet huononpaan.
Entistä enemmän politikka henkilöidään.
Vanhuspalvelulain valmistelu esitettiin Guzenina-Richardson - Risikko kamppailuna. Puolueiden aatteellisiin taustoihin perustuvia kannanottoja pidetään paheksuttavina: esim. rahoitusmarkkinavero on sosiaalidemokraateille "ideologinen kysymys". Kuvataan politiikka henkilöiden välisenä valtakamppailuna.
Toisaalta ihanteena pidetään vastuullisuuden kaapuun puettua hallinnointia. Aivankuin talouspolitiikkaa voisi tehdä ihman politiikkaa.
Poliitkot ovat luonnollisesti vastuussa asioiden hoidosta kansalaisille. He ovat myös vastuussa törkeän alhaisesta kunnallisvaalien äänestysprosentista.
Mutta niin ovat myös joukkotiedotusvälineet. Politiikasta annettava kuva on se, että äänestäjä valitsee lähinnä eri persoonallisuuksien välillä .
Toisaalta samat välineet valittavat, että "puolueilla ei ole eroja" jopa julkisuudenkiimasten politiikan tutkijoiden säestämänä.
Sitten kun näitä eroja, esim. rahoituslaitosten valvonnan osalta, nostetaan esille, niin ne ovatkin vain "ideologisia". Ei ihme, että tälläisessä jakomielitautisessa viestintäilmapiirissä kansalainen ei osallistu päätöksentekoon.
Ikävä kyllä tässä asiassa Kalevi Sorsa oli näkijä: infokratia on vahvistunut. Tarvittaisiin kansanvallan vastaisku.
Löytyykö rohkeita toimittajia ja päättäjiä jotka lopettaisivat tämän leikin?
Saksan liigan toiseksi korkein taso, 2. bundesliiga on kohtuullisen kovatasoinen. Esimerkiksi Suomen Veikkausliigan, ainakin taloudellinen, ykkösjengi HJK saisi ponnistella toissaan, että säilyttäisi liigapaikkansa tuolla tasolla.
Pelijärjestelmä tässä 18 joukkueen sarjassa on yksinkertainen.Pelataan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen kaksi ensimmäistä nousevat suoraan varsinaiseen Bundesliigaan, kolmas karsii Bundesliigan kolmanneksi viimeisen kanssa.
Kaksi viimesistä putoavat 3. liigaan ja 16. sijoittunut karsii. Kakkosbundesliigan tuloksia ei seurata Suomen joukkotiedoitusvälineissä, kuin Englannin Champions-liigaa.
Tämä johtunee siitä, että maassamme on pitkä historia Englannin liigajalkapallon seuraamiseen. Harmi, 2. Bundesliiga on ihan seuraamisen arvoinen. Ainakin joukkuieden nimet:1. Fc Kaiserlauntern, Fc Köln ja Hertha BSC Berlin sanovat jotain jonkin verran kuningaspeliä seuraaville.
Nämä jengit nimittäin pelaavat 2. Bundesliigaa.
Saksan 2.Bundesliigassa pelaa muuten kaksi pääkaupungista tulevaa joukkuetta. Edellä mainitun Herthan lisäksi Itä-berliiniläinen 1 Fc Union Berlin.
Tätä nykyä Saksa on siitä hauska maa, että sen jalkapallon pääsarjatasolla ei pelaa ainuttakaan joukkuetta maan pääkaupungista.
Näistä pääkaupungin joukkueista Hertha BSC on selvästi ykkönen ja Eisern Union (Teräksinen Union) antaa pirteän vastuksen.
Seurojen kokoeroa kuvaa se, että BSC pelaa kotiottelunssa Berliinin Olympiastadionilla, johon mahtuu vajaa 75 000 katsojaa. Unionin kotiluola, Stadion An der Alten Försterei, vetää 18 100 kuningaspelistä innostunutta.
Vaikka joukkueet ovatkin paikalliskilpailijoita, kannattajien välit ovat, ystävällistä pilkkaa lukuuntottamatta, lämpimät. Kähinöitä molempien joukkueitten faneilla on ollut sensijaan BFC Dynamon kannattajia vastaan. Dynamo pelaa 5. sarjatasolla ja sen kannattajiksi ovat pesiytyneet, niitäkin Saksasta löytyy, uusnatsit.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Herthan ja Unionin herttainen yhteiselo loppuu 2. Bundesliigassa. Hertha BSC Berlin, die Blau-Weiss, on suoran nousijan paikalla, liigassa toisena.
Voihan toki käydä niin, että molemmat berliininläisjoukkueet nousevat Bundesliigaan. Fc Union Berlin on varsin hyvien otteiden seurauksena 2. Bundesliigassa viidentenä.
Mutta tuplanousu Berliiniin, se olisi temppu se.
Jaatinen Julistaa:"I hope you may have better luck. Then to be bitten by the Duck. This bird is generally tame. But he is dangerous all the same." / "Huono onni mitä surra,kun sai antaa Sorsan purra. Lintu melko kesy on, vaan ei sentään vaaraton." (Englantilainen lastenloru)
2 kommenttia:
Mutta mitä tekee hallitus? Kaikkein jakomielisintä on tässä maailmantilanteessa on ihmisellä, joka on vapauksia puolustava, demokraattinen ja vasemmistolainen. Vapauksia on nykyään jo paljon, ei kylläkään liikaa vieläkään. Ihan sosialidemokratian mukaan ollaan kehitetty sitä jakovaraa ja vaurastuttu. Mutta missä on voitto? Kuinka hallitukset ylipäätään enää pystyvät ohjaamaan taloutta ilman että sahaavat omaa oksaansa? Ja minne menee demokratia tällaisen median kanssa?
Minkälainen ilmiö (median tai muun) tai mielipiteen ilmaisu tulee kansasta, eliitistä tai mediasta irrota, jotta se tuottaisi kansalle karttuvamman kassan, pienentäisi tuloeroja ja tekisi työpaikoista turvallisempia? Minulla on erittäin vilkas poliittinen mielikuvitus, mutta en todellakaan tiedä mikä ihmeen kuvatus yllä mainittu voisi olla.
Voidaan tietenkin kehittää pikkuhiljaa kaikenlaista. Koulutetaan, luototetaan ja innovoidaan. Mutta tämä on virkamiesvetoista politiikkaa, ei varmaan viime kädessä innosta oikein ketään. Missä on poliittiset sanomat? Markkinat säikähtää, jos päätään aukoo! Pelätään nyt sitten markkinoita, niin kuin Venäjään aikoinaan. Holotnaa!
No näin. Tämän päivän Hesarissa uutisoitiin suomalaisten puolueiden EU-näkemyksistä. Porvaripuolueet (Persut nyt vastustivat kaikkea) muka edellyttävät pankkiverolle EU:n laajuutta. Toisin sanoen, Kepu, Kokoomus ja RKP antavat Suomen hallituksen tahdon Lontoon Cityn pankkiirien taskuun. Tällä perusteellahan Kokoomus ja RKP eivät edes halunneet, että Suomi lähtee edes tutkimaan tätä keinoa säädellä markkinoita.
Kari Hotakainen tiivisti jotain olennasta markkinoista edellisessä kirjassaan Jumalan sana:
Analyytikot ja ekonomistit puhuvat markkinoista kuin ne olisivat ihmisiä. Markkinat säikähtävät, markkinat reagoivat, markkinat pettyvät, markkinat innostuvat. Syntyy vaikutelma, että markkinat ovat kuin murrosikäinen, joka ylireagoi, paisuttelee, loukkaantuu, riehaantuu ja ottaa kantaa samalla intensiteetillä kaikkeen, oksan katkeamisesta maanvuöryyn. Ei ole ihme, että pelkäämme markkinoita. Ei markkinoille voi mennä sanomaan, että älkää nyt jumalauta innostuko tommosesta kännytkästä, joka kyllä mielellään navigoi mummolaan ja järjestää perheen valokuvat, mutta jolla on hieman vaikea soittaa puhelua. Ei murrosikäiselle mennä järkeä puhumaan, sille annetaan käteistä ja sata metriä etumatkaa.
(Romaanihenkilö Jukka Hopeaniemi Kari Hotakaisen kirjassa Jumalan sana)
Lähetä kommentti