Vajaa puolitoista vuotta sitten, 14.10.2010, julkastiin tässä blogissa ulkomaisen esikuvan mukaan lista levyistä, jotka kirjoittajan mukaan tulisi kuulla ennen kuolemaa.
Mukaan oli valittu sata äänitystä, jotka oli jaettu näihin kuuteen katagoriaan:1) Bluesia, jazzia, folkia ja muuta juurihoitoa. 2) Klassissa, progressiivista, psykedelia ja muuta (muka) taidemusaa 3) Popmusiikkia. 4) Punkkia Uutta Aaltoa ja muuta sekoilua 5) Raskaalla kädellä. 6) Suoraa suhaamista ja muuta rokkia.
Tuonlaisen sadan levyn listan tekemisessä oli tekemistä, paljon klassikkojulkaisuja jäi ulkopuolelle. Jo pelkästään sääntö siitä, että samalta artistilta ei saanut olla kuin yksi julkaisu listalla saattoi jättää vaikkapa Miles Davisin julkaisuja pois "Ennen kuolemaa" luettelosta.
Vuonna 1997 toimittaja Jake Nyman koosti kirjan "Aution saaren levyt". Kirjassa esitellään lista populaarimusiikin teoksista, jotka musiikkitoimittajat ottaisivat mukaansa autiolle saarelle. Levyjä oli listassa sata.
Mitäs jos pistettäisiin asiaan vähän vaikeusastetta. Jalostetaan Aution saaren levyjen ideaa siten, että joulukuun 2010 blogin teoksista valittaisiin autiolle saarelle mukaan vain yksi per edellä mainittu kategoria. Idea on, että näistä albumeista riittää kuunneltavaa ennaltamääritttelemättömän pitkän ajan.
Kuten joulukuun 2010 "Ennen kuolemaa" -lista tämäkin on ehdoton, tieteellinen totuus.
Kuusi aution saaren levyä lyhyen esittelyn kera
Bluesia, jazzia, folkia ja muuta juurihoitoa:
Miles Davis: Kind of blue. Vuonna 1959 ilmestynyt Miles Davisin kvintetin rytmimusiikin napakymppi. Mukana todellisia huippumuusikoita. Cannonball Adderley, (alttosaksofoni) Paul Chambers, (kontrabasso) James Cobb, (rummut) John Coltrane, (tenorisaksofoni) Bill Evans, (piano) ja Wynton Kelly (piano biisissä "Freddie Freeloader").
Kind of blue on tehnyt vaikutuksen myös moneen rock muusikkona pidettävään soittajaan, muun muassa Allman Brothers Bandin Duane Allmaniin.
Miles Davis (1926 - 1991) on vieraillut yhtyeineen maassamme viidesti: 1964, 1967, 1984, 1987 ja 1988. Kahdeksankymmentäluvun esiintymiset tapahtuivat Porin Jazz-festivaaleilla ja Helsingin Messukeskuksessa.
Klassista, progressiivista ja muuta (muka) taidemusaa:
The Beatles: Revolver. Yleensä Beatlesin huippusuorituksena pidetään Revolverin vuonna 1967 ilmestynyttä seuraajaa Sergant Peppers Hearts Band Clubia.
Sgt. Peppers on huipputeos, mutta Revolver on yhtenäisempi kokonaisuus, enemmän bändilevy. Revolverilla yhdistyvät lyömättömällä tavalla nelikon kokeellisuus ja juuret rockbändinä.
Suomalainen Royals (Järvinen, Maijanen ja Kätkä) on tehnyt ihan kelpo version Revolveriltä löytyvästa psykedeelisestä Tomorrow never knows -biisistä vuonna 1977 ilmestyneelle albumille Out.
Popmusiikkia:
Elton John: Goodbye Yellow brick road. Huippusuosiota nauttineen artistin vuoden 1973 nappisuorius.
Kymmeniä miljoonia kopioita myynyt, ilmestymisvuonnaan muun muassa Englannin listaykköseksi noussut teos. Tunnetuimmat biisit ovat nimikappale ja Candle in the wind. Mutta kyllä tällä tupla-albumilla esittäytyy melkoisen monipuolinen popin ja rockin kirjo.
Elton levytti uudelleen Candle in the windin prinsiessa Dianan muistolle vuonna 1997. Alunperin Bernie Taupinin teksti kertoo Marilyn Monroesta.
Punkkia, uutta aaltoa ja muuta sekoilua:
The Clash: London Calling. Tämäkin ilmestyi alunperin tuplalevyina. Vuonna 1979 ei The Clash London Callingilla enään esittänyt sitä tiukinta punkmusiikksi ymmärrettyä kohkaamusta.
Levyltä kuulee reggaeta,pseudojazzia, rock and rollia ja ihan häpeämätöintä poppia. Teksit ovat tiukan kantaaottavia.
Albumilta löytyy versio Vince Taylorin biisistä "Brand new Cadillac", biisi jonka Suomessa huippusuosiota nauttinut brittiläinen The Renagades -yhtye vuonna 1964 kopioi nimellä "Cadillac" ja merkitsi tekijäksi itsensä.
Raskaalla kädellä:
Judas Priest: British Steel. Heavy metallin vastaus punkille. Priest oli esikuva useille New Wave Of british Heavy Metal -ryhmille, muun muassa Iron Maidelille ja Saxonille.
Tällä vuoden 1980 julkaisullaan Judas Priest on löytänyt itsestään lopullisesti "Metallijumalan". Tulokseksi saadaan sen astisen uran paras äänite ja lopullinen kansainvälinen läpimurto.
Ryhmä on kotoisin myös Black Sabbathin kotikaupunkina tunnetusta Birminghamista.
Judas Priest esiintyy 22. huhtikuuta Helsingissä.
Suoraa suhaamista ja muuta rokkia:
Hurriganes: Roadrunner. Ei liene mikään yllätysvalinta.
Huimassa nousukiidossa oleva Suomen ensimmäinen huippusuosioon nouseva rock and roll kopla tekee vuonna 1974 Tukholman Marcus Music -studiossa monien mielestä historiansa parhaan työn. Hurriganesin kokoonpanona on tuo "klasssiseksi" mainittu: Remu Aaltonen, rummutus ja laulu, Cisse Häkkinen, basso ja laulu sekä Albert Järvinen, kitara.
Merkittävän panoksen albumin onnistumiselle antoivat myös brittiläislähtöinen tuottaja Richard Stanley sekä Marcus Musicin studioteknikko ja äänittäjä Leif Mases.
Tuottaja Stanley laulaa kappaleen Mr X, koska teksti (Hey guess who´s coming to town...) on englantia taitamattomalle Remulle mahdoton laulaa.
Hurriganesin Roadrunner päätti suomalaisen rock and rollin kuivan kauden lopullisesti. Teos kestää vertailun ihan minkä vaan saman musiikinlajin tuotoksen kanssa.
Menneen viikon suurin suomalainen jalkapallouutinen on ollut Sami Hyypiän nimittäminen Bayern Leverkusenin vastuuvalmentajaksi.
Tavoitteena on seuran nostaminen eurocupiin oikeuttavaan sijoitukseen. Bundesliigassa on jäljellä kuusi ottelua.
Hyypiän vastuuvalmentajaksi valinnan taustalta voidaan nähdä entisen saksalaisen huippupelaajan Rudi Völlerin vaikutus, Sami Hyypiän into edetä valmentajan urallaan sekä tausta huippupelaajana.
Tämä auttaa ymmärtämään jalkapalloilijan psyykeä.
Julkisuudessa mainitsemattomaksi seikaksi on jäänyt se, että Sami pystyy valmentamaan ja kommunikoimaan joukkueen kanssa saksan kielellä.
Se kertoo ratkaisevalla tavalla Hyypiän sitoutumiesta Leverkusenin kehittämiseen. Kielitaidosta on aina hyötyä.
Jaatinen Julistaa: Kokko kuuluu juhanukseen ei pääsiäiseen. Pääsiäiseen kuuluu mämmi, munat, lammas, pasha ja kulitsa yms...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti