Kun lomalukija on lukenut kaikki Len Deightonin kirjat, kannattaa kaivaa esiin todellinen klassikko: Mary Shellyn Frankenstein, -uusi Prometheus. Lukuisten kirjaan ja sen hahmoihin perustuvien elokuvien, joista toki osa on erinomaisia, luomasta harhakuvasta poiketen, teoksen pääosassa ei ole hirviö. Kirjan keskeisessä osassa on Victor Frankenstein, olion rakentaja. Tähän viittaa kirjan nimikin, Frankenstein, uusi Prometheus. Titaani Prometheus loi kreikkalaisen tarun mukaan ihmisen ja varasti tulen jumalilta, itselleen sekä ihmiskunnalle kohtalokkain seurauksin. Victor Frankenstein on uusi Prometheus. Tämä englantilaisen Mary Shellyn vuonna 1818 julkaiseman kirjan pääsisältö ei ole hirmuisen hirviön murhaamista ja riehumista. Tarkastelussa sen sijaan on päähenkilö Victor Frankensteinin moraali, vastuu, tässä tapauksessa sen väistely, omista tekemisistään. Esille nousee myös erilaisuuden hyväksymisen teema. Näistä voi vetää myös yleisempiä johtopäätoksiä koskien meitä kaikkia.
Mary Shellyn Frankenstein - uusi Prometheus on mainettaan vähemmän hyytävää, mutta enemmän ajatuksia herättävää luettavaa.
Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Varsinkin jalkapallossa. Hommanhan piti olla niin, että Saksan tuli hoidella varamiehinen Turkki suhteellisen helposti EM-kisojen välieräottelussa ja Espanja-Venäjä kamppailun piti olla se huikea jännitysnäytelmä. Toisin kävi. Turkin pippuri olikin hankalaa nieltävää Saksan joukkueelle. Kuunsirpin -paitaiset säikäyttivät pahan kerran Deutsclandin kannattajia viime hetken tasoituksellaan. Sitten olikin ottomaanien vuoro maistaa omaa lääkettään: Aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla karkasi nouseva puolustaja Philipp Lahm ja ratkaisi pelin, 3-2.
Lisätramatiikkaa maalille antaa se, että Lahmia pitänyt Kazim Kazim väänsi ratkaisevalla hetkellä jalkansa, näin 170 senttinen teutoninen taskuraketti karkasi ja seinäsyöttöjen jälkeen komealla laukauksella ratkaisi ottelun. On valitettava toisiasia, että jalkapallon arvokisojen pudotuspelivaiheessa on jonkun pudottava. Turkin joukkue ansaitsee täyden tunnustuksen erinomaisesta taistelustaan. Nähtäisiimpä Suomen Huuhkajilta joskus vastaavaa.
Espanja-Venäjä ottelussa ei maalintekijänä nähty David Villaa, eikä Andrei Arshavinia. Villa vaihdettiin Cesc Fabregaseen hänen reväväytettyä lievästi jalkansa. Arshavinia ei kentällä paljon näkynyt, kyllä hän pelaajalistojen mukaan siellä näkemmä oli. Ilmeisesti paineet tälle Pietarin Zenitin pelaajalle kasvoivat liian suuriksi. Olihan ollut erilaisia arvailuja Andrein siirtymisestä johonkin suurseuraan, esimerkiksi Barcelonaan.
Kamppailun ensimmäisessä erässä Venäjällä oli mahdollisuutensa. Roman Pavljushenkolla oli vähintään kolme selkeää maalintekopaikkaa, ne jäivät käyttämättä. David Villan vaihto osoittautuikin Espanjalle eduksi, Fabregasin kentälle tulon myötä Iberian niemimaan asukit saivat keskikentän haltuunsa ja vain yhdestä kärkipelaajasta, Fernando Torresista, huolimatta lisää vaihtoehtoja syntyi hyökkäyspeliin.
Toisessa erässä Espanja pysyi hyydyttämään venäläisten pelin ja taistelutahdon täysin ja latoi kolme maalia saaden hyvin ansaitun voiton. Ottelun hahmoksi nousi vaihtopenkiltä kentälle tullut ,lontoolaisessa Arsenalissa leipäänsä tienaava, Cesc Fabregas, joka hyökkäävänä keskikenttäpelaajana rakensi ja hyökkäsi juuri niinkuin rooliin kuuluu. Eikä unohdeta Fabregasin loistavasti syöttämiä 2-0 ja 3-0 maaleja.
Finaalissa kohtaavat kaksi hyökkäävää ja yksilöiltään taitavaa joukkuetta. Kukaan ei voi asettaa kyseenalaiseksi Espanjan jo edellä kehutun Cesc Fabregasin ja Fernado Torresin taitoja. Saksalta löytyy myös huippuja, mainittakoon vaikkapa Petri Pasasen pelikaveri Werder Bremenistä, keskikenttämies Torsten Frings ja hyökkääjä Miroslav Klose.
Saksa on pitkälti päässyt irti sitä vaivanneesta konemaisesta puolustussumputuksesta, siihen syyllistyy nykyään Italia. Kelta-puna-musta -lipun maan edustajat pelaavat varmaa, kuitenkin hyökkäävää peliä. Espanja on vihdoin repäissyt itsensä irti alisuorittamisestaan ja pelaa iloista, hyökkäävää, mutta kurinalaista peliä. Pääministeri Jose Luis Rodrigues Zapateron johtaman maan pelaajat ovat voittaneet kaikki ottelunsa kisoissa. Liittokansleri Angela Merkelin "pojat" hävisivät yhden ottelun alkulohkossa Kroatiaa vastaan.
Paineensietokyvyssä on Espanjan kysymysmerkki, pitääkö pelikuri. Saksa on tässä edellä. Maalivahtipelissä ibeerit ovat etulyöntiasemassa. Iker Casillas on astetta varmempi sekä agressiivisempi kuin virkaveljensä Jens Lehmann.
Saksan Liittotasavalta, Bundesrepublik Deutscland, kuten maan virallinen nimi kuuluu on voittanut maanosan mestaruuden aikasemmin kolmesti, viimeksi vuonna 1996. Espanjan pelaajat ovat päässeet nostelemaan pokaalia vain kerran, vuonna 1964. Tästä syystä voikin olla niin, että suurimman osan suomalaisten sympatioista on, useaan kertaan arvokisossa kykyjään huonommin pelanneen, Espanjan puolella. Menestymisen nälän pitäisi joukkueella olla kova. Saksan takana on taas voittamisen perinne, ei pelätä voittaa.
Jalkapallon Euroopan mestaruutta ei kuitenkaan ratkaise suomalaisten sympatia eivätkä perinteet. Sunnuntaisen ottelun ratkaisee pelaajien sen hetkinen vire, valmentajan luoman taktiikan onnistuminen ja toteutus sekä tahto.
Otsikon mukaisesti blogi jää lomalle heinäkuun ajaksi. Blogeja ilmaantuu kuitenkin satunnaisesti. Katsomassa saa käydä.
Jaatinen Julistaa: Virkistävää ja aurinkoista heinäkuuta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti